tiistai 24. toukokuuta 2011

Naurettava äänikirja

Tällainen kaunis äänikirja on ilmestynyt! Sen nimi on Nauravia naisia - 30 kertomusta keskellä elämää. Niitä ovat kirjoittaneet WSOY:n hauskimmat naiset. Mukana ovat muun muassa suuresti ihailemani Sinikka Nopola, Tuuve Aro ja Taina Latvala.

Lukijoina Seela Sella, Anja Erämaja, Sanna Stellan, Maija-Liisa Ström ja Martti Suosalo. Viimeksimainittu lukee novellini Miinus 200 astetta ja kuulostaa totaalisen uskomattomalta sanoessaan: "Nainen oli vahva kuin lohi."

tiistai 3. toukokuuta 2011

Rautasydän valmistuu!

Olen kirjoittanut viime aikoina erinomaisen Anne Leinosen kanssa romaania nimeltä Rautasydän. Sillä on nyt kansikin, ja ilmestymispäivä on elokuussa. Teemme kirjaan näinä päivinä viimeistelyjä: se tarvitsee vielä yhden kung fu -kohdan, yhden kosinnan ja oikoluvun.

Rautasydän pohjautuu jossain määrin viime syksynä Me Naisiin kirjoittamaamme Kätkö-nimiseen jakokertomukseen. Se on romanttinen, humoristinen ja seksikäs jännäri, ja minusta on alkanut näyttää siltä, että se kävisi ehkä rimaa hipoen dekkaristakin. Rautasydän sijoittuu kuvitteelliseen Kärmeslän pikkukaupunkiin, joka muistuttaa jonkin verran Puumalaa, paitsi että siellä on hulluna rikollisia ja todella, todella hyvännäköisiä teollisuusvartijoita. Kirjan päähenkilö on herttainen ja rohkea neljäkymppinen nainen nimeltä Sari. Hänellä on rautakauppa, ja hän osaa vaihtaa öljyt autoon ja purkaa ja koota ruohonleikkurin. Eipä ihme, että kaikki rakastuvat häneen ja haluavat käyttää kung fu -taitojaan voittaakseen hänen kiihkeän sydämensä.

Tässä on kirjan kansiluonnoksia. Ne ovat lahjakkaan Laura Nopolan käsialaa. Ensimmäinen muistuttaa melko pitkälle lopullista versiota. Mietimme yhdessä Lauran, Annen ja Helsinki-kirjojen jengin kanssa mitä kannessa pitäisi olla: pienrautaa tai muuta vastaavaa kirjan sisältöön viittaavaa, vihjaus jännityksestä ja vielä selkeämpi vihjaus romantiikasta. Kirjassa on - tai ainakin pitäisi olla - murhien ja vaarojen ja intohimon leiskunnan vastapainona sellainen sympaattinen ja lämmin hehku, ja niinpä päätimme kokeilla, olisiko taustan värittäminen puunvärikseksi ja muutaman hempeilevän elementin lisääminen paikallaan. Mutta asiaa tarkasteltuamme huomasimme, että ensimmäinen kansiluonnos oli paras. Se näyttää sähäkämmältä ja hauskalta. Vai mitä te olette mieltä?